Munkan puistotien loppu on fiksattava

Kuvassa näkyy kyseessä oleva paikka jossa liikenteen järjestelyyn pitää puuttua.

Kuvassa näkyy kyseessä oleva paikka jossa liikenteen järjestelyyn pitää puuttua.

Liikenteeseen Munkkiniemen Puistotien loppupäädyssä ennen Huopalahdentien/Paciuksenkadun risteystä on puututtava. Liian monet erilaiset liikkumistavat kohtaavat siinä, tehden risteyksestä vaarallisen. Puistotien kaksisuuntainen pyörätie päättyy yhtäkkiä eikä pyörilijöille ole selkeää ohjeistusta miten päästä puistotien lopusta Paciuksenkadun pyörätielle. Tämä tekee paikan myös haastavaksi autoilijoille, joiden pitää varoa kahdesta suunnasta tulevia pyörälijöitä tiellä joka on käytännössä yksisuuntainen. Lisätään tähän vielä bussit ja spåra, sekä tietysti jalankulkijat, ja ainekset onnettomuuksille ovat läsnä. Uudet kaupunkipyörät, joiden teline on asennettu Kanniston Leipomon ulkopuolelle, tuskin parantavat tilannetta (vaikka olevatkin hieno lisä Munkkaan yleisesti).  

Mielestäni mikään yksittäinen liikkujaryhmä ei ole tilanteesta vastuussa, vaan kyse on huonosta liikennejärjestelystä. Aion puuttua tilanteeseen jos minut valitaan valtuustoon ensinnäkin konsultoimalla liikennejärjestelijää sekä osallistamalla alueen käyttäjät, erityisesti pyöräilijät, miettimään ratkaisuja. 

(Postausta päivitetty 7.4.2017 klo 18.30, lisätty miten haluan puuttua tilanteeseen.)