#testaavamma

Asiaa esteettömyyden tärkeydestä

Olen parin viime päivän aikana oppinut paljon esteettömyyden tärkeydestä kaupungissa. Osallistuin ensin Svenska synskadade i Mellersta Nyland järjestön vaalipaneeliin, ja sen jälkeen kokeilin erilaisia liikkumisen apuvälineitä Testaa vamma-tempauksessa Narinkkatorilla.

Pyörätuolin kokeilu osoitti miten pienikin kynnys voi olla haastava pyörätuolissa, kun taas liikkuminen sokkona valkoisen kepin opetti että vaikka keppi voi kertoa että este on edessä, on kuitenkin erittäin vaikeaa tietää minkälainen este tai mahdollinen vaara on. Opin myös että Suomessa on vain 200 opaskoiraa, joten niitä tarvitsevat joutuvat jonottamaan.

Vammaiset kohtaavat monta erilaista haastetta kaupunkiympäristössä joka päivä. On kuitenkin olemassa tapoja joilla vammaisten liikkumista kaupungissa voi helpottaa. Liikennevalojen piipitys, kynnysten poistaminen, sekä pysäkkikuulutukset julkisessa liikenteessä ovat näistä esimerkkejä.

On mielestäni tärkeää että erilaiset liikkujat huomioidaan rutiininomaisesti kaupunki- ja liikennesuunnittelussa. On myös selvää, että eri lailla vammaiset ihmiset ovat parhaita esteettömyysasiantuntijoitamme ja heidät tulee osallistaa jo suunnitteluvaiheessa.